Viikonloppuna meillä vietettiin 1-vuotis synttäreitä. Koristelut oli tehty hyvissä ajoin ennen juhlaviikkoa ja hyvä niin! Hommaa oli tarpeeksi muutenkin. Onnitteluviirit on tehty erivärisistä, lähinnä kaksipuolisista, skräppipahveista ja kirjaimina olen käyttänyt Cottage Market:n liitutaulu-kirjaimia. Ne löydät täältä.
Onnitteluviirien lisäksi olin hankkinut tuoreita kukkia sekä metsästä havuja ja mustikanvarpuja, joista äitini loihti kaksi kaunista kukka-asetelmaa.
Katossa meillä roikkui vielä valkoisia ja harmaita Ikean pom-pom-koristeita (Visionär), joista ei tainut tulla kuva materiaalia. Pom-pom olin hankkinut aikaisemmin Vappu juhlia varten, joten niistä on ollut iloa useammissakin juhlissa.
Juhlapöydän koristeet ovat lähinnä edesmenneen mummoni kirjoma pellavainen pöytäliina, toinen kukka-asetelmista, itse tarjoilut sekä pienet cocktailtikkuviirit.
Täytekakkuna oli vanha kunnon Lamatalven unelma, joka on aikoinaan komeillut myös minun synttäri-ja ylioppilaskakkupöydässä. Se on ehdoton täytekakku lempparini, koska se on jotenkin niin raikas ja pirteä kakku. Täytteenä kakussa on itsetehtyä raparperi-porkkanahilloa (en soseuttanut hilloa, minusta se toimii hyvin ilman soseutusta) sekä jogurtti-kermatäytettä. Nam nam. Suosittelen kokeilemaan.
Kokeilin myös ensimmäistä kertaa raakakakun tekoa (alimmassa kuvassa oleva marjaisa versio), koska olen jo pitkään halunnut maistaa raakakakkuja ja se sopii mainiosti erikoisruokavalioille. Kakku onnistui maultaan tosi hyvin, mutta koostumus jäi kaikista yrityksistä huolimatta hieman löysäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti