Ostin kierrätyskeskuksesta kauniin mallisen puisen pinnatuolin samalla reissulla, jolla bongasin viiden euron leikkikehän (tässä leikkikehän kunnostuksesta lisää). Tuolin kunnostus on edistynyt melkoisen hitaasti, kiitos kroonisen ajanpuutteen, mutta toissa viikolla sain sen vihdoin valmiiksi.
Ostettaessa tuoli oli väriltään kellertävän valkoinen, siinä oli reippaanlaisesti kaikenlaisia pinttyneitä tahroja ja maali on lohkeillut monesta kohtaa. Lommoja tuolista löytyi myös jonkin verran, mutta lommot vaikuttivat pinnallisilta ja arvelin niiden katoavan hiomisen yhteydessä. Rakenteellisesti tuoli oli kuitenkin ehjä ja vankkaa tekoa, joten ostin sen melko huokeaan €15 hintaan.
Hiomakoneeen avulla homma eteni melko kivuttomasti ja poistin kokonaan päällimäisen kellertävän maalikerroksen, jonka alta paljastui vielä hieman puhtaampi valkoinen maali. En poistanut kaikkea maalia ihan kokonaan. Pidättäydyin poistamaan kellertävän maalikerroksen ja tasoittamaan lommot ja pinttyneet liat pois. Tämän jälkeen laitoin noin kahdesta kolmeen uutta maali kerrosta pintaan pensselillä ja annoin kuivua.
Lopputulos on mielestäni varsin siisti ja tuoli on ollut jo kovassa käytössä. Laitoin sen eteiseen, jossa on ollut jo pidenpään tarvetta istuinpaikalle kenkiä pukiessa (lapselle). Koska eteisessä on meneillään ulko-oven maalaus ja melkoinen kaaos, kuvat on napsittu lastenhuoneessa.
Olen todella tyytyväinen tähän hankintaan, tuoli kun tuli todella tarpeeseen. Melkein harmittaa etten ostanut näitä useampia - tarjolla oli nimittäin kolme samanlaista. On ne kierrätyskeskukset mahtavia paikkoja.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti