keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Dinner for one

Muutama viikko sitten leikittelin ajatuksella memory wire:sta tehdyistä servetti renkaista. Aloitin projektin jo toissa viikonloppuna, mutta homma tyssäsi kuin seinään kun tajusin, ettei minulla ole tarpeeksi memory wire:a edes neljän hengen kattausta vaativaan määrään. Servettirengas prototyyppi on kuitenkin testattu, joten tässä ensimmäinen kokeilu - yksinäinen sellainen.




Mielestäni tulos on varsin toimiva ja aion varmasti väsäillä servettirenkaita lisää kunhan saan vain sopivan kokoista memory wirea lisää. En ole vielä valmis rikkomaan ostolakkoani ja laittamaan isoa ulkomaan tilausta kehiin, mutta joku sattuu tietämään suomalaisen putiikin, josta saa tuota halkaisijaltaan noin 4 - 4,5 cm levyistä memory wire:a niin kertokaa ihmeessä.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Kevät spiraali

Aikasemmasta delicojen kanssa väkertämisestä innostuneena päätin kokeilla miten värikäs spiraali onnistuisi peyote pistolla puuhelmen ympärille. Tällä kertaa päädyin aloittamaan perinteisellä yhden neulan tekniikalla, jotta sain eriväriset delicat asettumaan paremmin omille paikoilleen. Tässäpä pienet maistijaiset siitä mitä on luvassa jossain vaiheessa...



En ole aikaisemmin kokeillut spiraalia helmen päälle, jonka vuoksi olin hieman huolissani kavennuksista. Ne toimivat kuitenkin tässä kuviossa mielestäni vallan mainiosti. Minulla on jo eräs koru mielessä, jonka haluaisin toteuttaa kunhan jaksaisin vielä väkertää samanlaisia palluroita lisää.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Tumman puhuvaa

Sain viimeisetkin helmillä päällystetyt helmet valmiiksi viikonlopun aikana ja pääsin vihdoin rakentamaan suunnittelemani korun niiden ympärille. Tummilla väreillä mennään, vaikka ulkona paistaakin ihanasti aurinko.





Delicoilla päällystettyjen puuhelmien seuraksi olen laittanut simpukankuori ovaaleja sekä hopeafoliolasia. Korupiikit ja ketju on viime aikoina suosimaani 'gun metal':a.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Beaded beads

...siis helmillä päällystetyt helmet. En ole tosi pitkään aikaan koskenut siemenhelmiin, vaikka kaapit on niitä pullollaan. Kun tuossa jokin aika sitten pengoin helmilaatikoitani epätoivon vallassa (siis olen edelleen niin sanotulla ostolakolla ennen kuin vanhat varastot hieman tyhjenee) tajusin, että olen tosiaan täysin kykeneväinen tekemään yhteensopivia helmiä itse.

Helmillä päällystettyjen helmien tekoon on monta tekniikkaa, itse esittelen tässä kahden neulan tekniikan peyote pisto helmen. Päätin samalla napsia muutamia kuvia näyttämään muillekin käyttämääni kahden neulan tekniikkaa. Tekniikka ei ole siis oma keksimäni vaan joskus vuosia sitten netistä opittu.



Helmillä päällystettyjen helmien tekoon tarvitset

- Haluamasi kokoisen puuhelmen
- 2 kpl ohuita helmeilyneuloja
- Siemenhelmityöhön tarkoittettua lankaa (itse käytän Nymon nylon lankaa)
- Siemenhelmiä haluamassasi koossa ja väreissä. Mielestäni parhaan tulokset saa tasakokoisilla helmillä, kuten esimerkiksi delicoilla 
- Mielikuvitusta ;-)



Aluksi tehdään sopivan mittainen pätkä peyote pistoa kuvan mukaan. Sopiva mitta riippuu täysin puuhelmesi koosta. Mikäli peyote pisto ei ole tuttu, kannattaa tutustua siihen ennen kuin kokeilet tätä tekniikkaa. Hyviä kuvitettuja ohjeita löytyy esimerkiksi Bead & Button:lta ja Bead Pattern Central:lta.


Muodosta pitkulaisesta peyote pätkästä tiukka rinkula puuhelmen keskikohdan ympärille. Rinkulan tulisi tosiaan olla melko napakka, jotta se pysyisi tiukasti paikallaan. Siksipä on parasta tehdä rinkulasta vaikka piirun verran liian lyhyt, kuin hieman pitkä ja siten löysä.

Kiinnitä peyote aloitus rinkula paikalleen pyörittämällä lankaa muutaman kerran tiukasti puuhelmen ympäri. Itse kiinnitän rinkulan ainakin neljästä eri kohtaa käyttäen hyödykseni peyote rinkulaa, jonka läpi pujotan lankaa. Mitä tiukempi sitä parempi.



Kun peyote rinkula on napakasti kiinnitetty aloita normaali peyote pisto kuvan mukaisella tavalla.



Kuvassa näkyy esimmäinen valmis peyote kierros


Ensimmäisen rivin tehtyäni siirryn toiseen neulaan ja teen ensimmäisen peyote pisto rivin aloitus peyote rinkulan toiselle puolelle. Käytän usein tätä vuorottelevaa tekniikkaa, koska täten pystyn kontrolloimaan kavennuksia ja kuviointia paremmin. Kavennukset toimivat kuten normaalissa peyote pistossa, siis vähentämällä lisättävien helmien määrää kierroksella.




Tässä vielä muutama kuva valmistuneista helmistä. Puuhelmet ovat mielestäni mukavia 'alushelmiä' tähän hommaan, koska ne eivät ole yhtä liukkaita kuin muut helmet ja koska niissä on usein iso reikä. Puuhelmet on myös helppo värjätä vaikkapa tussilla.

Helmillä päällystettyjen helmien teko on melko työlästä hommaan. Käytin näissä koon 11 delicoja, joten yhden helmen tekemiseen meni noin 1,5 - 2 tuntia. Pitkä aika johtuneen myös harjoituksen puutteesta, sillä viimeksi tein päällystettujä helmiä varmaan 2 vuotta sitten.

Suunnittelmani koru vaatii vielä muutamia helmillä päällystettyjä helmiä, joten sillä aikaa voitte tutustua vanhempaa tuotantooni muutaman vuoden takaisessa postauksessa 'Learning French'.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Blue lagoon

Vanha ja luotettava turkoosi-hopea kompo - todettu hyväksi ja toimivaksi väriyhdistelmäksi aikoja sitten. Ja koska muoti toistaa itseään uskon vahvasti, että tämäkin yhdistelmä on taas pian uusio-suosittu. Näin tyhjennellään helmivarastoja vanhasta uuden tieltä. Kaulakoru on pitkähkö versio, roikkuen noin 50 cm pituudelta. 



Aito turkoosi ja sterling hopea

maanantai 7. helmikuuta 2011

Cheap and cheerful

Viikonlopun tuotoksia edelleen. Hempeät ja romanttiset korvakorut lasihelmistä ja hopeoidusta metalliosista. Kiva huomata, että kyseiset materiaalit voivat tuottaa omaa silmää mielyttäviä yhdistelmiä näyttämältä halvalta.


 Swarovskin kristallia, lasihelmiä ja hopeoituja korunosia

lauantai 5. helmikuuta 2011

Lauantaisia

Käytin lauantaini tehokkaasti korunteon parissa. Tiedä mistä kaiken inspiraation tempaisin, sillä en ole pitkään aikaan tehnyt edes tilauksia. Hienoa, että samat vanhat materiaalit alkoivat vihdoinkin puhutella, sillä tuntuu jotenkin älyttömältä hamstrata kilokaupalla uusia helmiä nurkkiin, kun vanhatkin on vielä käyttämättä.

Makeanvedenhelmet on yhdistetty mustiin (gun metal värisiin) korunosiin, joka antaa mielestäni hieman modernimman ilmeen perinteisille valkoisille helmille. Kyseessä on siis kaksin kerroin ranteen ympärille kierrättävä rannekoru. Sekä helmissä että mustissa korunosissa on loistava kiilto, oli mukavaa yhdistää tätä kiiltävää, laadukasta tavaraa keskenään.




Vertailun vuoksi nappasin kuvan myös valkoista tausta vasten...



Kumpi teistä on kivempi? Itse taivun mustan taustan puoleen.