Ostin muutama viikko takaperin lasten puisen leikkikehän paikallisesta kierrätyskeskuksesta. Olin etsinyt vastaavanlaista jo jonkin aikaa, mutta reilun sadan euron hintaiset muovihäkkyrät eivät juuri sytyttäneet. Oli aika uskomaton tuuri, että löysin juuri puisen leikkikehän viiden euron hintaan.
Leikkikehän puupinta ei ollut mitenkään loistavassa kunnossa, koska sitä oli selkeästi säilytetty ulkona jossain vaiheessa, mutta koska se oli rakenteeltaan täysin ehjä ja toimiva ei tarvinnut kauaa miettiä ostopäätöstä.
Leikkikehä oli alunperin puunvärinen ja sellaisena meinasin sen alunperin säilyttää myös entisöinnin jälkee. Tarkoitus oli hioa ja lakata leikkikehä niin että se jää edelleen puunväriseksi, mutta päädyin lopulta maalaamaan sen valkoiseksi. Olen varsin tyytyväinen päätöksen, sillä eihän meiltä kotoa löydy juuri mitään vaaleaa puuta.
Naapuri ystävällisesti lainasi hiomakonettaan, kun näki minut hikoilemassa takapihalla pelkän hiekkapaperin kanssa. Sitten putsasin hiomajäämät leikkikehästä nihkeällä liinalla ja lopuksi maalasin Tikkurilan Helmi kalustemaalilla (puolihimmeä). Maalia piti laittaa muutama kerros, mutta itse maalamiseen ei mennyt kovin kauaa, koska maalasin leikkikehää ulkona helteessä, ja maali kuivui hetkessä.
Loistava viiden euron ostos. Maalit ja hiomapaperit maksoi noin €20-25, joten tälle täysipuiselle, taitettavalle leikkikehälle jäi hintaa alle €30. Ei lainkaan paha kun ottaa huomioon, että vastaavanlaiset maksaa siinä €100 - 200 paikkeilla uutena.
****
Ai niin.....suurin osa vanhojen postausten kuvista on edelleen kadoksissa. Näyttää siltä että joudun lisäämään ne manuaalisesti uudestaan. Siis JOKA IKISEN kuvan lähes jokaiseen vanhan postaukseen sitten 2009. Arvatkaa muistanko edes mitä kuvia siellä on ollut. Tämä tulee kestämään - kauan!