torstai 24. heinäkuuta 2014

Ötököitä helteessä

Niin hieno sää ettei viitsi nyhjäillä sisätiloissa. Pari hassua ötökkää tein piristämään piha nurkkia. Eipä sen kummenpia ole jaksanut, mutta tarviiko edes?

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Ruokalappuja

Netistä löytyy kivasti ohjeita ihan kaikenlaiseen ja loput voit keksiä itse. Olen tuskaillut useiden eri ruokalappujen epäkäytännöllisyyden kanssa. Kivannäköisiä ruokalappuja kyllä löytyy, mutta moni niistä on vaikea puhdistaa, kuivavat ikuisuuden tai kaula-aukko on aivan liian suuri ja täten ruokaa päätyy paidan kaulukseen.

Löysin pirteän turkoosin polka-dot vahakankaan kangaskaupan jämälaarista ja päätin tehdä muutaman ruokalapun.








Yllä olevat ruokalaput tein tällä kaavalla. Koska vahakangasta oli riittävästi tein ruokalapuista kaksipuoleiset. Ovatpahan näin superhelpot puhdistaa. 


Kolmannen ruokalapun tein hieman muuntelemalla mallia yhdestä kotona olevasta ruokalapusta. Huomaatko minkä aivopierun aloittelija ompelija teki? Itse tajusin vasta kun oli liian myöhäistä :D Myös tämä lappu on kaksipuolinen ja taskut molemmilla puolella.


torstai 10. heinäkuuta 2014

Tuttinauhat

Paljon uusia pieniä ihmisiä lähipiirissä ja lisää tulossa. Kotonakin näillä on käyttöä - tuttinauhoilla siis.







Näissä ei kauan mene kun ompelukoneella surruttelee menemään. Halusin tehdä tuttinauhoista kaksipuoleisia, joten suljin ensiksi päät poikittain, jonka jälkeen ompelin vielä pitkät saumat kiinni.



Tarvikkeina minulla oli tuttirenkaita ja erilaisia klipsejä sekä yhteensä neljä metriä, neljää erilaista 22 mm leveää koristenauhaa, metri kutakin laatua. Näistä tarvikkeista valmistui yhdeksän tuttinauhaa joiden kappalehinta jää alle €2. Tuttinauhoja olisi itseasiassa tullut hieman enemmänkin ellen olisi mokaillut ompelukoneen kanssa. 


Aivan älyttömän helppoa käsillä tekemistä tämä - juuri sopivaa hellepäivän iltaan. 

torstai 3. heinäkuuta 2014

Muistipeli pilttipurkin kansista

Olen säilytttänyt ison kasan pilttipurkkeja uudelleen käyttöä varten sen sijaan, että veisin ne lasinkeräykseen. Pääasiassa käytän niitä itsetehtyjen vauvan ruokien pakastukseen, mutta pelkän pinterestin selailun perusteella pilttipurkeille on paljon uusia käyttätarkoituksia (KLIK).

Alunperin suunnittelin tekeväni purkeista ulkovalot, mutta näin kesäisin ei ole yhtä paljon vaihtoehtoja ulkovalosarjoista tarjolla kuin joulun aikaan, joten taidan toteuttaa tämän idean tuonnenpana.


Koska olen innokas lautapelaaja, oli ihan luonnollista että innostuin pilttipiirin omasta kierrätysideasta eli muistipelistä. 



Ensiksi maalasin purkkien kannet mustaksi ja jätin ulos kuivamaan. Käytiin maalaamiseen mustaa matta spraymaalia, koska se kuivuu tosi nopeasti ja sitä sattui löytymään kotonta. Maalaustulosta tarkastellessani huomasin, että maalipinta naarmuttuu tosi helposti ja käsittelin pinnan toistamiseen. Joku muu maali olisi varmasti toiminut tähän tarkoitukseen paremmin, mutta nyt mennää näillä. Kannattaa  muuten käyttää jonkinlaisia suojakäsineitä, ettei kaikki sormet ole ihan spraymaalissa.




 Seuraavaksi tulostin valitsemani muistipeli kuvat hieman paksummalle paperille (ei ehkä kuitekaan ihan kartonkia?!) ja leikkasin ne valmiiksi. Yllä olevat eläinaiheiset kuvat ovat peräisin OopsyDaisy Blogista ja ovat juuri oikeankokoiset pilttipurkkien kansiin. Hakusanoilla free printable cupcake toppers löytyy paljon pyöreitä (toki muunkin muotoisia) tulostettavia kuvia, jotka sopii mainosti muistipeli tarkoitukseen. HaleGrafx sivustolta löytyy hurjasti aiheeseen sopivaa materiaalia.




Koristelin hieman purkinkansia pilkullisella washi-teipillä ja liimasin kuvat kuvat kansien alapuolelle. Viimeiseksi leikkasin kontaktimuovista hieman kuvia isompia pyöreitä palasia ja asetin ne kuvien päälle suojaamaan niitä tahmaisilta pikku sormilta :-)




Tässä sitten valmis peli. Vielä pitäisi tehdä pelille joku rasia tai pussukka jossa sitä säilöä, mutta se onkin sitten jonkun toisen päivän homma.

Muita toteuttamisen arvoisia ideoita olivat mielestäni joulukalenteri sekä maustepurkit. 


  Kuva: pinterest.com

 Kuva: http://www.refurnishedliving.com/

Kuva: amber52.blogspot.com