maanantai 27. helmikuuta 2012

Riikinkukko

Etsystä mukaan lähti pääasiassa antiikki hopeoituja ja messinki osia. Nämä suloiset riikinkukot päätyivät korvakoruiksi. Sinisenvioletit salmiakin muotoiset lasihelmet löytyi jo ennestään kaapista. Messingin ja lasihelmien värit sointuvat mielestäni kauniisti yksiin.





sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Jotain Wanhaa

"Jotain Wanhaa" on oikeasti jotain uutta, pitkän koruilu hiljaisuuden rikkoo tämä hieman antiikkinen kaulakoru, jonka pääkomponentit (lasiset linkit) on tilattu Etsystä. 










sunnuntai 5. helmikuuta 2012

DKNY Chronograph rannekello

Olen himoinnut uutta rannekelloa ja pidemmän aikaa ja pohtinut myös blogissa sitä millaisen kellon seuraavaksi haluaisin. Hieman oli mielipide ainakin kellon värin suhteen kerennyt vuodessa muuttumaan, mutta malli pysyi lähes samana. Sain lahjaksi super söpön DKNY's chronograph kellon!  Kun vanhan kellon patterin vaihtokaan ei oikein ottanut tuulta alleen oli lahja erittäin mieleinen.





Kello on  ruostumatonta terästä ja tarkkasilmäisimmät helmeilijät saattavat huomata, että kellotaulun tausta on helmiäistä eli mother of pearl:ä.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Tänään tykkään...Shayna Leib

Kylmänä pakkaslauantaina mieltä lämmittää Shayna Leib:n lasi taide.









Kaikki kuvat lainattu täältä

Hätkähdyttävän ihania ja erikoisia taideteoksia. Voisin varsin hyvin korvata perinteisen taulun jollain Shauna Leib:n yksivärisistä lasiteoksista. Erityisesti kummatkin valkoiset teokset ihastuttavat minua. Minä tykkään - entäs te?

perjantai 30. joulukuuta 2011

Kortti kokeilua

Juhlistan mennyttä ja tulevaa vuotta ihanissa tunnelmissa, nimittäin ystäväni häissä. Juhlaa varten päätin kokeilla kortin tekoa. Olen muutaman kerran tehnyt kortin vastaavaan tilaisuuten, mutta tämä on ensimmäinen jonka esittelin blogissani.








Valitettavasti valokuva ei anna oikeutta kortissa käytetyn kartongin värille, joka on hennosti kimalteleva luonnonvalkoinen. En ole aiemmin harkinnut korttien väsäilyä harrastuksena, mutta eihän tämä hullumpaa touhua sitten ollutkaan?! Onkos siellä bittiavaruuden toisella puolella helmeilyn lisäksi kortti-harrastajia? Laittakaa linkkiä blogiinne niin pääsen vastavierailulle.

Hyvää Uutta Vuotta!

tiistai 20. joulukuuta 2011

Jouluinen charmi rannekoru


Jouluisessa värimaailmassa jämälaatikoiden pohjalta....yhdistelmä kuparia ja punaista korallia.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Si-si-simpukkaa


Olen edelleen helmien ostolakossa, jolla pakotan itseni toteuttamaan visioni niillä tarvikkeilla joita minulla jo on. Totta puhuen nämä simpukankuorihelmet olivat jo matkalla myytävää laatikkoon, mutta pelastuivat viime hetkellä. Kuvathan on ihan susisurkeita, mutta minkäs teet!?






sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Erilaisia käsitöitä

Kotona on ahkerasti remontoitu viime viikkoina - saunaa nimittäin. Suunnittelua lukuunottamatta, pienillä kätösilläni ei ole osaa eikä arpaa tämän komeuden luomisessa, mutta tämä käsityönä tehty sauna on sen verran hieno, että halusin jakaa sen teidän kanssanne.


Loman kunniaksi

Minulla on alkoi joululoma! Vihdoinkin aikaa etsiä helmilaatikot esiin ja viettää rento sunnuntai korujen merkeissä. Ensiksi esittelen 'lehtikorun', joka on pyörinyt mielessä jo pidemmän aikaa. Bling blingiä antaa viistehiotut savukvartsi rondellit sekä Svarowskin tanzanite kristallit.


Kuvaus ilman valoa on hieman haasteellista, mutta senhän te varmaan jo kaikki tiedättekin!

tiistai 8. marraskuuta 2011

Tänään tykkään... Umbra

Edellisellä kerralla vinkkailin hieman uudesta tuttavuudestani Umbrasta. Putiikki tarjoaa laajan valikoiman koriste-esineitä korujen säilytykseen vai sanoiko ennemminkin esillepanoon. Miksipä sulkea kauniit korut jonnekkin kaappiin tai laatikkoon kun ne voivat yhtä hyvin kauniistaa kotia?



Umbran sivulta löytyy perinteisten korutelineiden lisäksi hieman epätavallisempia ratkaisuja kuten tuo roikkuva koukeroinen teline, jonka voi ripustaa vaikka vaatetankoon. Myös sormustelineet ilahduttaa silmääni.

Minä tykkään, mites te?